sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vähän erilaiset tarjoilut

Ikää mittarissa 25 vuotta! Olo on ikivanha. No ei vaan, olen oikeasti hyvilläni siitä että ikää tulee lisää, enkä tunne itseäni niin tyttöseksi. Tykkään olla aikuinen :)

Pitkästä aikaa sain nukuttua univelkoja pois, heräsin vasta 10.30! Siitä sitten suoraan lenkille ja tulipa tuo miehenpuolikaskin unihiekat silmillä mukaan. Tosin kädestä sai raahata että pysyi perässä ;P Muutoin päivä menikin siivotessa ja tarjoiluja tehdessä ennen vieraiden tuloa. 

Tarjoilut olivatkin vähän erilaiset kuin yleensä. Päätin nimittäin tarjoilla vieraille vain sellaisista raaka-aineista valmistettuja juttuja, mitkä ovat kuuluneet minun ruokavaliooni viimeisen kolmen kuukauden aikana, pääpiirteittäin.


Pöydässä oli tarjolla ruokaisaa salaattia, joka sisälsi grillattua kanafilettä, riisipastaa, tomaattia, paprikaa, vuonankaalia ja creme fraichea. Sitten löytyi herneitä sekä kukkakaalia ja kurkkutikkuja kera pippuridipin. Ja juomana tietenkin raikasta vettä.  Näyttää kerrassan vihreältä :D


Jälkiruokana hedelmäsalaattia (banaani, omena, päärynä) ja vaniljakastiketta. Lisäksi jos koki tarvetta tankkaukselle niin tarjolla oli karjalanpiirakoita kananmunansiivuilla. Ja ylimääräisenä muutama kuivakakun pala, kun mies sellaisen yhtenä iltana tekaisi. Kahviakin oli :P

Vieraat tykkäsivät kuulemma kovasti, eikä ollut tarvetta grillireissulle juhlien jälkeen :D Itsekin maistelin vähän kaikkea, paitsi kuivakakkua ja karjalanpiirakoita. Kanasalaatti oli kyllä todella hyvää, Eetukin söi ihan ruokana sitä hyvän määrän!


Ihan kuin näkyisi tuolla silmissä pikkasen lisää viisautta ikävuosien myötä? ;D


Herra yökyläilijä puuhaili onnessaan ja välillä kävi äitin sylissä kiehnäämässä. Muiskauttipa oikein onnittelupusunkin suukulle! <3 :)


Sain mieheltä erittäin mieluisia lahjoja; Uuden vihreän keittiövaa'an, joka ei päästä hirveää piippausääntä ja näyttää grammatkin oikein :D Yllättävä lahja oli tuo rentoutuskellunta, en ole ikinä kuullutkaan! Odotan kyllä mielenkiinnolla :P Ja saan käyttää 80e mihin tahansa kauppaan ilman valituksia, luksusta :P Ja muutama palveluskuponki, mm. niskahierontaa. Rahaakin tuli kiitettävästi ja ne sijoitan ainakin osaksi uusiin pienempikokoisiin vaatteisiin. Shoppailemaan, wuhuu! Omaan hyvinvointiin panostan loputkin :) 

Oli mukava syntymäpäivä, ja kiitos kaikille onnitteluista facebookin puolella! :)

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kutistuminen&kehittyminen

Flunssa selätettiin viikossa ja tällä viikolla ei ole ollut lepopäivistä tietoakaan! Käyttöön korkattu uudet saliohjelmat ja mitan&vaa'an kanssa riehuttu viikon aikana. Aamulenkille herääminenkään ei ole niin tuskallista, kun armelias mies auttaa ja tekee pojan aamutoimet niin ettei minun tarvitse herätä paljonkaan aikaisemmin kuin yleensä =) <3

Viime sunnuntaina tehtiin kuntotesti, jonka tein myös maaliskuussa kun homma lähti käyntiin. Tässä tuloksia:

Maaliskuu:
Pystypunnerrus maksimi 5kgx2   tulos: 82
Kyykkytesti 30 sek  tulos: 20
Etunojapunnerrus 60sek tulos: 16
Lankku maksimitulos: 1,03min
Yleisliike 60sek  tulos: 8

Kesäkuu:
Pystypunnerrus maksimi 7kgx2   tulos: 41
Kyykkytesti 30 sek  tulos: 26
Etunojapunnerrus polvet maassa 60sek tulos: 40
Lankku maksimitulos: 2,01min
Yleisliike 60sek  tulos: 16

Flunssa ja salitauko pikkasen vaikutti suorituskykyyn, mutta silti aika kivasti tulokset parantunut :P

Vaaka ja mittanauha näytti tällaisia lukemia:
Paino -5,7kg
Rasvaa sulanut 5,86kg eli 11,5 voipakettia :P
Painoindeksi on lähes normaali jo!
Viskeraali on nyt 5 eli yhdellä tippunut :)
Vyötärö -10cm !!!
Lantio -7cm
Rinta -7cm
Reisi -4cm (tätä pitää petrata, kyykkyjä siis!)
hauis -3,5cm

Paidat ovat käyneet isoiksi, 'jouduin' ostamaan kokoa pienempiä ;) Treenit tuntuu hyvältä, ruokavalio on ihan ok, mitä nyt kana edelleen kyllästyttää. Pitäisi keksiä välillä muutakin kuin yhtä ja samaa kana&kurkku-yhdistelmää. Sama ruoka käy varmasti ennen pitkää kyllästyttämään vaikka olisi minkälaista. :)

Himoitsen hirveästi uusia treenivaatteita (ja vaatteita yleensä), joten tilasin itselleni syntymäpäivälahjaksi uuden topin, ai että mä tykkään!! 


Näkyypä kuvassa vilaus uudesta tukastakin :) Kroppa on muuttunut ja pikkuhiljaa koko nainen, joten olihan tukkakin päivitettävä uuteen tyyliin ja ihana onkin!

Rento viikonloppu taas tiedossa kun poika menee yökyläilemään. Ja sunnuntaita synttärikahvit... vai onko kahvia tarjolla ollenkaan? ;)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Nälkäinen nainen Juhannuksena

Työviikko meni hurjan nopeasti, vaikka olenkin kärsinyt flunssasta ja nälästä koko viikon. Salilla kävin vasta tänään ensimmäistä kertaa koko viikolla, flunssan takia. Nyt on ihan veto pois. Tykkään uudesta ruokavaliostani, ja ainoa huono puoli on ruuan vähäinen määrä :P Laatu korvaa määrän! Onneksi kroppa tottuu nopeasti. Ja jos ei ota tottuakseen niin sitten lisätään jotain.

Juhannus meni todella rennoissa merkeissä. Perjantai mökillä ja lauantai miehen vanhemmilla. Tänään oltiin vain kotona ja köllöteltiin, siis minun salin lisäksi. Muutama kuva Juhannuksesta :)






Eetu uskalsi mereen läträämään, vaikka ulkona oli kylmä tuuli ja vesikin jäätävää! Onnellisena räiskytti menemään :) Perjantaina kun tultiin kotiin, odotti ikävä näky, kun yksi ulkoikkuna oli rikki.. Lintu ilmeisesti lentänyt siihen, kun löysimme höyhenen lasin välistä. Onneksi vain ulommainen ikkuna oli rikki ja meillä sattui olemaan yksi ylimääräinen joka oli vielä oikeaa kokoakin!

Huomenna taas paluu arkeen. 
Toivotaan että tämän viikon känkkäränkkä katoaisi yön aikana ja tilalle tulisi hyväntuulinen poika :) Ja voisihan sitä itsekin olla taas paremmalla mielellä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kulunut viikko

Tällä viikolla elämä on ollut aika erilaista kuin aiemmin. Dieettitaukoa ja töiden&hoidon aloitus.

Taukoviikko. Salilla ja lenkillä kävin kaksi kertaa, muutoin en ole tainnu tehdä mitään liikunnallista. Tai joo, ajelin nurmikkoa yhtenä iltana :-) Ruokien suhteen taas... Noh, sanotaanko että olen ollut hieman hukassa. Olen syönyt 5 ateriaa päivässä, jotka sisälsivät proteiinia ja kasviksia/hedelmiä. Mutta olen myös maistellut kaikkea mitä valmennuksen aikana ei saanut syödä, mm. sipsiä, subia, suklaata ja ihan tavallisia kotiruokia. Oikeastaan joka päivä jotain pientä, ei mitään älyttömiä määriä. Suklaatakin kun söin, niin ensimmäinen suupala oli h-e-r-k-u-l-l-i-s-t-a, mutta toinen pala ei enää ollut. Aiempaa pahettani kaakaota join vain kaksi kupillista koko viikon aikana, vaikka aiemmin se määrä tuli päivässä. 
       Huomaan että ruokatapani ovat kyllä parantuneet, mutta samalla huomaan ettei sitä itsekuria ihan tarpeeksi vielä löydykään. Törmäsin myös ongelmaan nimeltään hiilihydraatti. On jotenkin hirmu vaikeaa keksiä sellaista syömistä missä ei olisi niin paljon hiilareita. Ja järkyttävän pallomahaturvotuksen takia totesin, että hiilarit ei taida sopia minulle. Koko viikon ajan on tuntunut vähän siltä että tekisin jotain kiellettyä ja hiukan syyllinen olo on ollut. En ole nauttinut tästä viikosta hirveästi. Rennosti piti ottaa ja minulle se tarkoitti enemmän sitä etten ole niin tiukkana syömisten kanssa. Ja niin olen toiminut, mutta silti syyllisyys vaivaa.. :/ 
           Olenkin enemmän kuin tyytyväinen saadessani huomenna taas aloittaa oikella ruokavaliolla ja jatkaa projetkia :) Kunhan en vain tule kipeäksi.. Taukoviikko oli kuitenkin mielestäni hyvä juttu, koska se auttoi tajuamaan, miksi kannattaa olla niin tiukkana ja syödä oikein. Dieetin lopuksi ehkä kaikenmaailman ruokahimot sumensi ajattelua, mutta nyt on kyllä kovin kirkkaana taas mielessä syyt miksi tätä hommaa tehdään :D 

Työviikko. Töihin kun menin maanantaiaamulla, tuntui vähän siltä kun en olisi poissa ollutkaan. Aika nopeasti asiat palautuivat mieleen. Palkkaohjelman käyttö oli ainut mikä vaati opettelua, kun pikanäppäimet ja polut olivat unohtuneet. On ollut mukava olla töissä, ihmisten ilmoilla. Iltaisin olen kuitenkin aika väsynyt, varsinkin koska herätyskello söi niin pirun aikaisin. Torstaiaamullakin klo 6:50, että ehdin aamulenkille, voi tuska! Kotona ollessani Eetun kanssa ei ole herätty ennen kahdeksaa ja viime aikoina nukuttiin usein puoli kymmeneen..  Mutta hyvin on töissä mennyt, enkä ole kaivannut kotilöllöilyä.

Hoitoviikko. Olin maanantaina hieman hermostunut kuinka Eetu nukkuu päiväunet hoidossa. Mehän nukuimme pommiinkin joten en ehtinyt aamua jännittää. Hyvillä mielin poika sinne jäi :) Kun menin hakemaan niin kaikki oli sujunut tosi hyvin! Ei ollut poika kaivannut äitiä, hyvin oli syöty, nukuttu ja leikitty! Huh mikä helpotus. Loppuviikko sujui ihan yhtä hyvin, ei sitten minkäänlaista ongelmaa ollut :) Hoitaja päivitteli kuinka lapsi voi olla niin rauhallinen ja helppo tapaus :D <3 Perjantaina poika oli vähän nuhainen ja illalla ja lauantainakin vielä vähän kuumetta. Mutta taisi olla pikatauti kun nenä ei juuri enää vuoda eikä kuumetta ole ollut tänään. Huomenna siis saa mennä taas hoitoon jos ei kuume nouse enää illalla. Ihanan kivuttomasti on sujunut kyllä koko viikko töiden ja hoidon suhteen :) Eetu ei ole pahemmin iltaisin kotona kiukutellutkaan, vaikka siihenkin varauduin. Hyvillä mielin ensi viikkoon siis =)

En ole näköjään ottanut yhtäkään kuvaa tällä viikolla, joten olkoon nyt sitten pelkkä tekstipläjäys!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen rutistus

No niin, nyt se on ohi. Nimittäin tehovalmennuksen viimeinen päivä oli tänään. Takana on 11 pitkää, mutta toisaalta lyhyttä, vaiherikasta viikkoa. Aamulenkkejä 35 ja salitreenejä suurinpiirtein 30. Niin ja se yksi ärsyttävä poskiontelontulehdus. Vaa'alla käyntejä en ole laskenut :D Tosin yritin senkin pitää 2-3krt/vko ja vain aamuisin. Tiistaisin oli virallinen punnituspäivä :) Tänään painoin oman puntarini mukaan 5,1kg vähemmän kuin 11 vkoa sitten eli vajaa puoli kiloa olisi keskimääräinen painonpudotus viikossa. Kroppahan on toki penentynyt myös mitoiltaan aika paljon. Katselin alkuviikosta aloituskuviani ja viime perjantaina otettuja, ja muutos on mielestäni aika hurja! :) 

Tänään otin vielä viimeiset kuvat, ja tässä myös teille jotain muuta kuin lukuja ;)

Pahoittelen paljasta pintaa, mutta tästä parhaiten näkee tulokset :)
(ja voishan mulla olla yhtä hyvin bikinit päällä..)
Kunto on kasvanut kohisten ja lihaksia on ilmestynyt sinne sun tänne. Kropan muotokin pikkuhiljaa alkaa muuttua ja oma olo on ihan loistava! Vaikka näen peilistä vielä paljon työtä, mutta näen myös tuloksia :) Onhan tämä ollut aika urakka, mutta päivääkään en ole katunut ja täysillä mukana koko ajan!

Ihan kuin olisi ripaus urheilullisuutta jo näkyvissä? Vai johtuuko se vain noista pöksyistä :P
Nyt edessä on taukoviikko ja tankkauspäivä. Tankkauspäivänä noudatan samaa ohjetta kuin viime kerralla. Saa taas kroppa vähän buustia hiilareista! Irtokarkit odottelee jo kaapissa :P Taukoviikolla saan syödä vapaasti muutamalla muistisäännöllä koskien mm. vedenjuontia ja suolantarvetta. Tauko tuleekin hyvään paikkaan, koska aloitan työt niin ei tarvitse heti stressata ruokien teosta vaan saan syödä samaa kuin muutkin. Pakko kyllä myöntää, että tein eilen illalla itselleni jo ohjenuoraa kullekin aterialle, jotta saan kaikki tarvittavat proteiinit ym. :) Vähän toisaalta pelottaa tämä vapaus kun niin pitkä aika tiukkaa ruokavaliota takana. Pelottaa että syönkö oikein ja oikeanlaista. Repsahdukset ei pelota. En tosiaan aio ahmia mitään, mutta maistella voin ja aionkin :D Tämä tiukka kuri on kyllä iskostunut niin lujaan että sitä on helppo jatkaa ihan ominpäinkin. Nautin, mutta järki päässä :)

Taukoviikon jälkeen urakka jatkuu taas. Kauanko, sitä en tiedä. Mutta niin kauan kun talous antaa myöden! Menee vielä aika pitkään ennen kuin saan kroppani sellaiseksi mihin voin olla tyytyväinen ja tietenkin kaikki apu on tarpeen :) Valmentaja on ollut ihan huippu, juuri sitä mitä tarvitsen! Ilman valmentajaani en olisi pystynyt tähän, en olisi ikinä päässyt alkuun koko hommaan jos joku ei olisi sysinyt minua liikkeelle. Tahtoa löytyi mutta toiminta uupui. Kiitokset siis valmentajalleni ja pian taas jatketaan! :D

torstai 5. kesäkuuta 2014

Töihin ja hoitoon

Nyt se aika on sitten käsillä, kun minä palaan takaisin työelämään ja Eetu aloittaa hoidon. Ensi maanantaina ei enää löhöillä kotona pojan kanssa, vaan edessä on paluu tavalliseen elämään. Onhan tämä kotona olo kuitenkin vain tilapäistä. 

Tilanne muuttuu nyt hieman yllättäen, koska olin suunnitellut meneväni vasta syksyllä töihin. Sain kuitenkin niin hyvän työtarjouksen, että nykyisillä työmarkkinoilla ei ole varaa kieltäytyä. Palaan takaisin sinne missä olin ennen äitiysloman alkua :) Tuttu paikka, ihmiset, hyvät työajat jne. Olen tyytyväinen. Ainut pieni harmitus on viettää kesän helteet töissä, mutta onhan niitä kesiä vielä :) Kyllä varmasti menee taas aikaa että tottuu näin isoon muutokseen arjessa. Olenhan ollut 1,5 vuotta jo kotona ja pojan kanssa kaiket päivät. Parin viikon takainen lyhyt työpätkä kyllä valmisti hyvin tulevaan muutokseen. Aikatauluttaminen on varmaan kaiken perusta, kun on työt, hoidot, salit, ruokien valmistukset ym. Enää ei tosiaan löhöillä!

Eetulle järjestyi hoitopaikka todella helposti. Päivähoito on ollut minulle iso stressin ja ahdistuksen aihe koko ajan. Olen tainnut kehitellä itselleni hurjasti pelkoja Eetun hoitoa koskien, mutta onneksi myös tiedostan että suurin osa niistä on turhia. Viime aikoina on myös on alkanut tuntumaan siltä että poika on valmis hoitoon, ja äiti valmis antamaan pojan hoitoon ;) Vaikeat hetket tulee silti maanantai-aamulla olemaan. Oikeastaan ainut asia mikä ahdistaa on pojan nukkuminen. Hoidossa on paljon aikaisempi rytmi joten mietityttää että nukahtaako poika ja nukkuuko tarpeeksi. Hoen itselleni että kaikki menee hyvin ja äkkiä pikkumies tottuu :) Tällä viikolla olen myös pikkuhiljaa aikaistanut meidän rytmiä valmistellakseni ensi viikkoa varten. Muuten on mennyt hyvin, mutta viime yönä poika oli hereillä pari tuntia kun alkoi huutamaan ja havahtui niin että kesti saada unenpäästä kiinni. Äitikin tosi pirteenä heräs aamulenkille :S

Eetu pääsee siis perhepäivähoitajalle jossa on kolme muuta lasta eli kivan pieni ryhmä ja kodinkaltaista tunnelmaa. Hoitajakin vaikutti mukavalta. Tänään Eetu vietti hoidossa yksin aamupäivän ja kuulemma oli mennyt tosi hyvin. Hoitaja kehui Eetua rauhalliseksi ja helpoksi hoidokiksi :) Enempää herra ei ehdikään tutustua vaan maanantaina sitten suoraan aloitetaan. KÄÄKS!

Kesämies kassissa