perjantai 27. joulukuuta 2013

Ensimmäinen joulu

Pojan ensimmäinen joulu takana. Tuskin siitä muistaa itse mitään, mutta voi sitten fiilistellä muiden kertomana.

Ensimmäistä kertaa meillä oli kuusi, itse haettiin appiukon metsästä. Tuo kuusi on ihan valtava! Onneksi on tilaa ja tuollainenhan sen pitää ollakin :) Koristeet ja muut tilpehöörit ovat ihan uusia. Ruskeaa, valkoista ja hopeaa, ei mitään sateenkaarivärejä meille kiitos!


Ostin Eetulle ensimmäisen joulun kunniaksi Mauri Kunnaksen joulupallon. Annoin sen ensin pojalle leikittäväksi ja lommotettavaksi ja ripustin sitten kuusen alaoksalle. Poika ei ole uskaltanut juuri kuuseen koskea kun neulaset ihan puistattavat, ainakin saanut kuusi olla rauhassa :)


Aatonaattona me vietimme tavallaan oman joulun, olimme kotona ja söimme jouluruuan, sekin varmaan tuleva perinne kun kotona tuskin aattona ollaan ikinä :D Poika sai etukäteen jo yhden lahjankin, tamburiinin johon kovin tykästyi ja sitä soiteltiin ahkerasti.

Aattoaamuna avattiin kotona olleet paketit ja ihme kyllä poika oli kiinnostuneempi lahjoista kuin naruista ja papereista. Saatiin kivoja leluja, pari kirjaa, potta, vaatetta. Ihan sopivasti ja sellaisia mistä myös tykättiin :)




Äitiä tuli välillä ikävä ja piti käydä vähän halimassa <3


Sitten pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja lähdettiin anoppilaan koulun viettoon. Enpä ole ikinä ollut 'yksin' aattona, mutta nyt muut lähtivät tonttuilemaan kun jäin laittamaan poikaa päiväunille ja sain sitten ylhäisessä yksinäisyydessäni katsella tv:tä viltin alla kun poika nukkui :) Sitten olikin jouluruuan aika ja olihan se taas hyvää :P


Ruuan jälkeen tulikin pukki vierailulle, eikä pikkumies pelännyt oikeastaan yhtään! Taisi vain tuntea pukin entuudestaan ;) Taas availtiin lahjoja, tosin koira taisi olla innokkain touhottaja tällä kertaa. Poika ei muuten yhtään tykännyt tonttulakista ja se lensi mäkeen aina parin sekunnin jälkeen :D



Ilta meni kuin siivillä ja poika sammahti nopesti yhdeksältä illalla. Ensimmäistä kertaa oltiin anoppilassa yötä ja tietty vähän jännitin, mutta ihan turhaa, TAAS. Iltaa jatkettiin uusien lautapelien merkeissä pitkälle yöhön.


Itse sain todella huonosti unta kun en ole tottunut siihen että poika nukkuu samassa huoneessa. Heräsin noin viiden tunnin unen jälkeen jo puoli kahdeksalta ja Eetu nukkua posotti puoli kymmeneen!


Aamutohinoiden jälkeen suunnattiin takasin kotiin ja joulupäivä meni pitkälti lepäillessä ja pitsaa syöden :P Tapaninpäivä vietettiin minun vanhemmilla ja syötiin vähän lisää pitsaa! Illalla näin ihania ystäviä ja joulunpyhät saivatkin sen ansioista kivan päätöksen :) <3

maanantai 23. joulukuuta 2013

Uudet verhot

Pikainen postaus vain joulupyhien keskellä, sain vihdoin uudet verhot ruokailutilaan! Mietin tarkkaan millaiset haluan ja kauan sain katsella, kunnes löytyi oikeanlaiset tarpeeksi edulliseen hintaan. Tässä ne nyt ovat:


 


Vähän saa olla turhamainen, rakastan noita verhoja! Ajatus lähti siis noista tauluista ja värimaailman halusin olevan musta-valko-harmaata. Meidän valtava joulukuusikin pilkistää mukaan kuvaan, älkääkä välittäkö noista rojuista! Olen kaameassa flunssassa, joten siivous on jäänyt vähän vähälle.. No, enpä muutenkaan joulusiivoja harrasta :P Hyviä pyhiä!
Posted by Picasa

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vanhemmuuden vaikeus

Tässä kun pojan kanssa olen kotona ja pääasiassa vastuussa hoidosta, tulee usein mietittyä kasvatuksellisia asioita, väistämättäkin. Kuulemani mukaan lapsen kasvatus on yksi vaikeimmista asioista elämässä ja olen kyllä samaa mieltä.

Alkuraskauden neuvolakäynnillä puhuttiin kasvatuksesta ja omien sekä miehen kasvatuksesta. Mitä haluaisi muuttaa/tehdä toisin ja mitkä on sellaisia mitä haluaa siirtää omalle lapselleen. Tulihan siinä raskauden aikana pohdittua jonkin verran, varsinkin niitä juttuja mitä meidän lapsi ei ainakaan saa tehdä.. Mutta kyllä se vain niin on, että kaikkia asioita ei mitenkään kykene etukäteen päättämään, vaan välillä on pakko toimia tilanteen mukaan. Kaikella on aina puolensa ja itse olenkin taipuvainen miettimään asioita joka kantilta, jolloin päätöksenteko tuntuu vaikealta ja yleensä päädynkin aina väärään ratkaisuun :D (yritys ja erehdys!)
     Eetuhan nyt on vasta vajaan vuoden eli ihan vielä ei ole kyse niin 'mustavalkoisista' asioista kuten vaikkapa kotiintuloajoista ja viikkorahasta. Mutta se siitä tekeekin erityisen vaikeaa. Pitää miettiä että jos annan pojan vaikkapa hakata lelulla pöytää, kun siitä tulee niin kiva ääni ja naurattaa, niin tarkoittaako se sitä että isompanakin tehdään samallalailla ja hajotetaan huonekaluja? Tai jos annan leikkiä ruualla pöydässä niin tuleeko se olemaan samanlaista vielä monen vuoden päästäkin? Eli toisin sanoen mihin pitää vetää raja?

Ei kyllä kuulu aiheeseen, mutta olipa yks päivä pihalla kiva ilma :)
Arjessa tulee jatkuvasti vastaan tilanteita missä täytyy miettiä oman reaktion/käytöksen seurauksia. En kyllä tiedä haittaako näin pienen kanssa jos aina ei toimita saman periaatteen mukaan, mutta vähintääkin pian täytyy olla johdonmukainen ja kärsivällinen vanhempi, joka jaksaa selittää miksi toimitaan niinkuin toimitaan. Suurimpana haasteena juuri tällä hetkellä on kielletyt asiat. Ei saa mennä koiranruokakipolle, ei saa mennä takan luukulle kun on valkia, ei saa koskea äidin kännykkään tai läppäriin jne. Mitä saa ja mitä ei saa tehdä? 

Oma toiminta vaikuttaa eniten lapsen toimintaan. Jos luen ruokapöydässä kirjaa, siitä helposti tulee tapa lapsellekin. He kun ottavat oppia vanhemmiltaan, ja muilta ihmisiltä. Omia tottumuksia voi olla vaikea muuttaa. Minä esimerkiksi haluaisin että pojasta tulisi liikunnallinen, mutta mistä se innostus hänelle tulee jos itse makaan kaiket päivät sohvalla? Niinpä. 
     Myös yhteiskunnan, ulkopuolisten paine pelottaa, ainakin minua. Neuvolassa lapsen kasvua ja kehitystä seurataan ja heti kun vähän poikkeat keskiverrosta, otetaan silmätikuksi (mikä on toisaalta hyvä, mutta välillä ärsyttävää). Koko ajan tehdään tutkimuksia, kuinka paljon lapsen kasvatus vaikuttaa elämään aikuisena. Pienillä asioilla on suuria seurauksia, ja siksikin tulee mietittyä välillä oman toimintansa seuraksia ihan liian pitkälle. Mielestäni vanhemmille laitetaan aivan liikaa paineita, koska kukaan ei vaan ole täydellinen. Kannattaa siis vain valita ne omat juttunsa ja toimia niiden mukaan :) 

Leikki-hetki omassa huoneessa

Vaikeaa, hankalaa, pää räjähtää! Itse yritän vain tehdä päätöksen, olla johdonmukainen ja ajatella maalaisjärjellä. Ja yritän olla vaatimatta liikoja, vetämättä liikaa rajoja, mutta silti tarpeeksi. Antaa lapsen olla lapsi. Yksi vanhemmuuden tehtävistä on tuottaa lapsille pettymyksiä, iän mukaisia sellaisia. Ja antaa rakkautta <3 Nämä asiat mielessä pitäen yritän mieheni kanssa kasvattaa pojastamme yhteiskuntakelpoisen ihmisen. Tsemppiä vaan muillekin tähän urakkaan! :D

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viikonloppu

Viikonloppuna olikin vaihteeksi kivasti menoa ja tekemistä! Perjantaina hain ensin fb-kirpparilta löytämäni (tai sisko vinkkasi ;)) turvaistuimen, merkiltään Maxi Cosi Priori SPS. Alunperin aikomuksena oli ostaa uusi, mutta tuo oli 2012 vuoden malli ja tosi hyvässä kunnossa joten uskalsin ostaa. Istuin on miehen autossa ja omassa autossani on vielä kaukalo niin kauan kuin poika sinne mahtuu. Sitten hommataan varmaan toinenkin istuin tai vaihdellaan istuimen paikkaa, se kun oli tosi helppo asentaa. Poika selvästi nautti kun näki kunnolla maisemia! :)

Heti aamulla piti testata istuinta ja tottakai karvalakki päässä!
Koirakin antoi hyväksyntänsä..

Tyytyväisenä katseltiin maisemia :)

Lauantai-aamulla - herättyämme 9.30! - vietiin poika mammalle ja paapalle yöhoitoon ja lähdettiin miehen kanssa Seinäjoelle shoppailemaan, syömään ja käytiinpä katsomassa uusi Hobitti-leffakin. Valvottiin myöhälle ja nukuttiin pitkään. Rahaa meni, mutta kivaa oli! :)

Sunnuntaina väkersin salaista joululahja-projektia, jossa menikin yli kaksi tuntia ja huhhei mikä urakka ja vielä puolet jäljellä! :D Iltapäivällä menin hakemaan Eetua kotiin. Ensin herraa nauratti, mutta yhtäkkiä piti päästä äitin syliin ja itkukin tuli, ikävä oli ollut äitiä! <3 Taas oli mennyt kaikki hyvin niinkuin ennenkin :)

Ensi viikolla joulujuttuja, kortit viimein postiin, lahjojen paketointia, kuusenhakua ja siskon tuparit viikonloppuna :)

torstai 5. joulukuuta 2013

Mitä laukustani löytyy?

Tämä oli musta aika hauska haaste, johon törmäsin yhdessä blogissa. Minä kun tykkään tällaisista jutuista, niin päätin torstai-illan ratoksi kuvailla käsilaukkuni sisältöä. Tällaista kevyttä turhuutta aina välillä :P


Kaipaisin uutta laukkua jo, vanha on ihan kulunut ja liian pieni mun (ja Eetun) tarpeisiin. Tietysti laukussa on perusjutut; lompakko ja avaimet. Kuulokkeet kulkevat mukana vaikka niitä harvoin käytän. Muistitikku on ollut laukussa jo kauan. Pastillejakin yleensä on, tosin levinneenä laukun pohjalle... Kyniä ei ole koskaan liikaa!


Pari varapampulaa ja pinni, rasvaa, huulirasvaa, rakkolaastareita, nenäliinoja, särkylääkettä ja silmälasien putsaustarvikkeet. Huulirasva on ainut turha, muita tarvin aina silloin tällöin. Olen nenäliinojen suurkuluttaja, joten niitä on tuossa kaksi pakettia :P Inhoan sitä jos on epämukava olla, kuten rakko jalassa, joten varaudun pahimpaan ;)


Eetun osuus tällä hetkellä. Vaippa tietty ja yleensä joku lelu tylsyyden varalta. Lusikka näköjään unohtunut jostain.. Olisi kiva saada vähän enemmän Eetun tavaraa mahtumaan, ettei tarvisi ottaa hoitolaukkua aina mukaan.. Mutta en ole malttanut ostaa, kun on parempiakin rahareikiä!


Hah, tulipa samalla siivottua vanhat kuitit ja ostoslistat :D Lisäksi joitain etukuponkeja jne löytyi laukun pohjalta.

Sellainen laukun sisältö. Yleensä sieltä löytyy myös aurinkolasit ja kynsisakset. Laukku on pieni, mutta vetää yllättävän paljon tavaraa sisäänsä. Vaikka eikös ne naisten käsilaukut olekin sellaisia? :P

Hyvää pitkää viikonloppua kaikille! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Tekosyitä

Eilen illalla tulin miettineeksi ennen nukkumaanmenoa sitä, kuinka paljon haluaisin tehdä enemmän ja olla ahkerampi ihminen. Kadehdin ahkeria ja koko ajan liikkeessä olevia ihmisiä, joilla riittää mielenkiintoa ja tarmoa tehdä asioita jotka itselleni ovat ihan utopistisia. Välillä kyseenalaistan itseni, että onko tämä edes normaalia, mutta kyllähän meitä 'laiskottelijoitakin' riittää, vai eikö kukaan muu uskalla tunnustaa? :P

Otsikko siis viittaa siihen, kuinka annan hyvillä tekosyillä itselleni luvan lykätä tai luistaa jostain mikä ei huvita tai kiinnosta. Tai sitten toisinpäin, keksin kyllä aina hyviä syitä herkutteluun tai shoppailuun ;) Mutta, miesparka joutuu tästä minun tavastani usein 'kärsimään', koska tekemättömät hommat kotona jäävät sitten hänelle. Minä olen meillä se, joka istuu sohvalla kun toinen hoitaa ruuan pöytään, koiran tarpeet, lumenluonnit, pyykinpesut jne. Monet ovatkin muistuttaneet minua pitämään kiinni tuollaisesta miehestä ;)  <3 Nyt kun olen kotiäitinä ja raskain vauva-aika alkaa olla lopuillaan, olen toki tehnyt enemmän kotitöitä. Talo pysyy suhteellisen siistinä, laskut tulee maksettua, kaupassa käyn ja ruokaakin teen useammin kuin ennen. Nämä menevätkin vähän kausittain; joskus jaksan tosi hyvin ja teen ehkä muutakin kuin 'pakollisen' ja joskus en jaksa edes tiskaria tyhjätä. No se niistä kotitöistä.

Myönnän olevani myös aika itsekäs, koska pidän omaa mukavuuttani yleensä ensisijalla. Poika toki vie nyt sen paikan ja siihen on ollut yllättävän haastavaa sopeutua. Toki autan läheisiä ja ystäviä jos he sitä pyytävät, mutta en osaa tyrkyttää apuani. Enkä usein vain tule ajatelleeksi niitä pieniä asioita mitkä joillekin ovat itsestäänselvyys, esimerkiksi kahvin tarjoaminen vieraille unohtuu aika usein...

Joskus asiat jäävät tekemättä myös auttamattoman huonon muistini takia. Joudunkin luvattoman usein laittamaan puhelimeeni muistutuksen tai tekemään listan (ah, olen niin lista-ihminen!) asioista mitkä täytyy muistaa. Ja muistihan ei todellakaan ole parantunut äidiksi tulon jälkeen, vaan totaalisen päinvastoin! Tästä saan usein noottia mieheltäni, mutta minkäs teet kun ajatus vain katoaa päästä. En ole hyvä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa.

Tämän postauksen aihe tuli siis mieleeni, kun ajattelin että olisipa kiva aloittaa käymään salilla joskus.  Mutta nyt ei voi, koska ei ole rahaa siihen, eikä oikein jaksamista, en uskalla/kehtaa/osaa jne eli syitä riittää. Tästä taas tuli mieleen oma laiskuus, kuinka usein ennen nukahtamistani ajattelen, että huomenna aloitan kunnon lenkkeilyn, lopetan herkkujen syömisen ja laihdutan muutaman kilon. Miksi asiat tuntuvat niin mahdollisilta silloin kun makaa silmät kiinni peiton alla odottamassa unen tuloa? Sitten kun avaa aamulla silmänsä äärimmäisen väsyneenä, ei voi ymmärtää miten eilen illalla pystyi edes kuvittelemaan jotain sellaista. Tuttua? Ja joskus kävi jopa niin, että kun menin päiväunille niin uneksin siitä että lähden lenkille kun herään. Sitten kun heräsin niin tuntui siltä että olin jo lenkillä käynyt enkä tosiaankaan ollut menossa pihalle! Kuvittelen siis usein itseni ahkerammaksi kuin todellisuudessa olen. Hmm..

Onkohan ihan näinkään?

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kiireinen pikkuherra

Tältä viikolta napattuja otoksia. Pikkumies on pitänyt äidin kovin kiireisenä kun pitää harjoitella uusia taitoja! Ehkä siksi on myös parina päivänä jäänyt ekat päiväunet väliin ja sitten on keksitty kaikenlaista muuta puuhaa, kuten tänään lähdettiin pihalle ja kummasti uni sitten maistuikin ;)

Vauvasirkuksessa


Joka paikkaan pitää kiivetä
Lenkillä lumimyräkässä

Ei paljoo lumipallot kiinnosta
Kuinkahan tästä pääsee alas?
Lego-hetki omassa huoneessa
Pahat mielessä
Ja tänään laitoin jouluvaloja kun eilen satanut lumi toi tullessaan joulumielen! Eetun huoneeseen pitäisi vielä ostaa valot, kortit pitäisi tehdä, lahjat ostaa jne :D

Jouluvalot <3

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ahdistuneisuus(häiriökö?)


Ahdistus. Tunne joka on tullut tutuksi kauan sitten, mutta iski kunnolla vasta pojan synnyttyä. Jokin puristaa rinnassa, lihakset jännittyneet, ärsyttää, muista hengittää. 

En nyt ehkä ala kuitenkaan diagnosoimaan itseäni, mutta kuulin joltain tällaisesta sairaudesta kuin ahdistuneisuushäiriö ja tänään lueskelin jonkin verran siitä netistä. 

" Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on enemmän kuin vain “stressaantuneisuus”. Usein se haittaa toimintakykyä ja vaikeuttaa selviytymistä jokapäiväisessä elämässä. Liiallinen ahdistuneisuus voi haitata työntekoa, vapaa-ajan viettoa ja usein myös perhe-elämää ja kotitöitä. "

Luin oireita ja jotkut täsmäsivät täysin, jotkut eivät yhtään. En kyllä ihan allekirjoita tätä minun osaltani, joten ehkä kyse on silti vain stressistä tai kontrollista? Koska aina kun googlaat jotain oireita, sinulta löytyy varmasti kaiken maailman sairaudet, vähintäänkin syöpä tai joku muu 'pikkujuttu'. Kuvaisin kyllä itseäni sanalla ahdistuneisuushäiriö ennemmin kuin stressi, mutta sisältö ei olisi ihan sama. 

Niin. Kyllähän sitä stressiä, murhetta ja pelkotiloja tulee vauvan synnyttyä ja niitä on paljon enemmän kuin ennen. Mutta missä menee normaalin raja? Jos alan itkeä kun poika ei nukahda päiväunille, onko se normaalia, ahdistusta, väsymystä? Entä jos hermostun sekunninsadasosassa kun tajuan ettei siitä syömisestä tule mitään, ja näin käy joka kerta?  Entä jos kävelen varpaisillani, koska pelkään koko ajan että poika herää, vaikka saisikin jo herätä? Mitä sitten jos poika herää yöllä ja menen ihan paniikkiin niin etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä? Ja tässä ei ole läheskään kaikki mitä päässäni mietin lähes joka päivä.

Ja mikä parasta, minä TIEDÄN, ettei peloilleni ole järkevää, loogista syytä. Mitä esimerkiksi sillä on väliä vaikka poika ei nyt juuri nukahdakaan, voihan sitä koittaa hetken päästä uudestaan. Niinpä. Ei maailma kaadu siihen, jos kaikki ei suju niin kuin olen ajatellut. Lähipiirini ainakin tietää, etten pidä yllätyksistä. Minun täytyy saada tietää asioista hyvissä ajoin. Jos suunnitelmiin tulee viime hetken muutoksia, suutun. Minulla kestää hetken sopeutua, jonka jälkeen ei ole enää mitään hätää. Ihan kuin olisin joku pikkulapsi..

En sitten yhtään tykkää tästä puolesta itsestäni. Haluaisin olla huoleton äiti, haluaisin elää hetkessä ilman että aina tarvitsisi hirveästi miettiä ja pohtia. Mutta ei, kerään kaikki pelot ja möröt itseeni, käperryn itsesääliin enkä uskalla kertoa ajatuksistani kenellekään, koska pelkään minua pidettävän typeränä, lapsellisena ja hölmönä. Pelot korostuvat etenkin silloin, kun vietän aikani kahdestaan pojan kanssa neljän seinän sisällä. Kummasti ne syömiset, nukkuma-ajat sun muut saa heitellä, jos olen jossain muualla kuin kotona.

Ja koska tästä tuli kovin tuhti ja painava teksti, haluan keventää tunnelmaa kuvilla, jotka esittävät ilmeitäni sen jälkeen kun vien pojan sänkyyn ja odotan että hän nukahtaa, esimerkiksi. Kaikki ilmeet ovat näyteltyjä, joten todellisuus on kahta kauheampi. :D

huokaus-> silmien pyöräytys-> ärsyyntyminen->


kiukku-> raivo-> epätoivo = itku

Ps. Sillä aikaa kun kirjoitin tätä postausta ja muokkasin kuvia, seurasin kamerasta pojan nukahtamista. Vatsalihakset jännittyineinä, puristus rinnassa, silmä tarkkana tuijotin kamerasta vieläkö poika liikkuu. Kyllä, ja taas, ja aina vain, nukahda jo! Kaiken kaikkiaan nukahtaminen kesti noin puolisen tuntia. Puoli tuntia yleensä vielä kestän, sitten alkaa ilmeet näyttämään samalta kuin alimmaisessa kuvassa. Tässä ei ole mitään JÄRKEÄ!

Pps. Alkaa tuntua siltä että valitan tänne blogiin hirveästi. Ehkä alan miettimään postausta, jossa olisi jotain hyvääkin tästä vauva-arjesta, pojasta ja yleensä elämästä. Koska sitähän se kuitenkin yleensä on :) Huonoista hetkistä vain on suurempi tarve avautua :P

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikonlopun rientoja

Tälläytymistä, lapsivapaata, kavereita, hyvää ruokaa, shoppailua, drinkkejä. Suunnittelematonta ja suunniteltua. Harvinaista, mutta tervetullutta.

Perjantaina huristelin kovalla kiireellä viemään pikkumiehen hoitoon vanhemmilleni. Itselläni oli ajatuksena että tulisivat illaksi meille vahtiin, mutta halusivat välttämättä pojan sinne :D Mikäs siinä. Ja kiire ei ollutkaan niin kova kun selvisi, että miehen työpaikan pikkujoulut alkoivatkin puoli tuntia myöhemmin kuin luulin (muista aina itse omin silmin lukea tiedote siitä!). 

Pikkujouluissa oli paikallisen teatterin esitys ja tottakai vuoden ensimmäiset jouluruuat. Innostuttiin siinä sitten jatkamaan kivaa iltaa paikallisessa baarissa ja toisessakin. Tuli juotua muutamat alkoholipitoiset juomat - Tässä pakko sanoa, että emme oikeastaan ikinä käy baareissa tai nauti alkoholia, ehkä kerran vuodessa jos sitäkään- ja itse voin sanoa etten ole juonut itseäni humalaan sitten polttareiden.. Satuttiin toiseen baariin sopivasti juuri kun Taikuri Kopponen aloitti esityksensä. Kotiin tultuamme katsottiin yksi tv-sarjan jakso ja vähän ärsytti kun kuva tuntui kovin heiluvan :D Ei ollenkaan normaalia! :P Onneksi selvittiin täysin ilman krapulaa.

Pikkujoulu-look
Lauantaina lähdin puolilta päivin Seinäjoelle ja vein yhden kissoistamme uuteen kotiinsa :) Sitten shoppailin itselleni uudet talvikengät ja rintsikat, wuhuu! Vihdoin jotain muuta kuin virttyneet imetysliivit. Eetulle löysin uuden talvihatun ja jouluksi kauluspaidan.

Kengät!

Pikkumiehelle
Kävin myös katsastamassa siskon ja avomiehensä uuden asunnon ja sitten suuntasin kaverille tupareihin. Kyllä vain on rikkaus tavata kavereita, saa kummasti uutta puhtia arkeen, kiitos teille ihanat :) <3 Kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa hyvää ruokaa ja  ilta kului ihan liian nopeasti! 

Pikkumiestä oli jo ikävä kun näin hänet vasta tänä aamuna perjantai-illan jälkeen. Herra taisi olla vähän loukkaannuksissa kun oli kuin ei huomaisikaan :( Pian äitikin taas oli ihan kiva onneksi ja uskaltaa varmaan uudestaankin hoitoon viedä ilman traumoja ;) Illalla käytiin ensimmäistä kertaa koko perheen voimin saunassa ja nyt taitaa pian uni maittaa pojan lisäksi minullekin. 

Mukava viikonloppu siis takana, kiitos kaikille osallisille!

torstai 14. marraskuuta 2013

Pientä hemmottelua - Lambi Deluxe

Tuli vastaan tällainen kiva blogihaaste, johon ajattelin ottaa osaa :) Eli haaste on osa Lambo Deluxe -kampanjaa ja tehtävänä on kertoa vähintään kolme asiaa, jotka tuovat iloa ja luksusta arkeen. Haasteeseen voivat osallistua kaikki bloggarit ja samalla voi osallistua 500 euron kylyplälahjakortin arvontaan.

Piti hetken miettiä millaisesta näkökulmasta ajattelen tätä arjen luksusta, ja päädyin pieniin asoihin, mistä tulee itselle parempi mieli arjen keskellä ja minkä ansiosta jaksaa porskuttaa eteenpäin :)


Hyvä elokuva ja herkut
1. Katsomme paljon elokuvia ja seuraamme muutamia hyviä tv-sarjoja miehen kanssa. Kummasti auttaa jaksamaan päivän kun tietää että illalla voi käpertyä kullan kanssa sohvannurkkaan leffan ja herkkujen kanssa. <3

Pieni mies, iso maailma
2. Minusta on ihanaa nähdä pojan oppivan uusia asioita ja tutustuvan tähän isoon maailmaan. Välillä sitten hassutellaan ja istutaan lehtikasaan tai heitellään niitä ilmaan ja tuijotetaan silmät suurena. Tällaiset pienet hassut hetket piristävät kummasti ja saavat hetkeksi unohtamaan vaikkapa huonon päivän.

Kiukkupyllyn ruusu
3. Pienet hemmotteluhetket, toisen välittäminen, pieni ele ja ajatus. Kun aamu alkaa varsinaisella kiukkupyllytuulella (allekirjoittaneella) ja mies palaa kaupasta punaisen ruusun ja sanojen "Ajattelin jos tulisit vähän paremmalle tuulelle" kera, niin kyllähän siinä aika kiva olo tulee kun ajattelee, että toinen näki vaivan ja ajatuksen, vaikka saikin ehkä pikkasen kiukuttelua osakseen. :P <3 (Taustalla saattoi olla kyllä itsekäskin syy, ettei tarvi katsella tällaista pirttihirmua koko päivää ;) )

Siinä siis minun arjen pienet luksukset ja haastan kaikki muutkin mukaan! Haaste kuuluu siis näin: Tee blogipostaus, jossa kerrot vähintään kolme asiaa, jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Liitä postaukseesi mukaan Lambi-banneri kopioimalla kuva blogistani. Kun haaste on tehty, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja osallistut lahjakortin arvontaan.



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ikuinen riesa

Kun olin yläasteella, ihoni alkoi kuivua. Ensin käsitaipeeni, sitten kasvoni. En tehnyt asialle mitään ja ihottuma paheni tietysti pikkuhiljaa. Sitten äiti vei minut lääkärille ja sain ohjeet ihon rasvaamiseen. Nooo, ei tilanne siitä juuri parantunut. Kesäisin ihottuma parani, talvisin tuli takaisin.

Pikkuhiljaa ihottuma alkoi levitä, jalkoihin, kaulaan, selkään. Nykyään ihottumaa tulee joka paikkaan, korvanlehtiä ja sormia myöden. Välillä se on pahempi, välillä parempi. Kortisoni on ollut ystäväni (ja viholliseni) jo melkein 10 vuotta. Perusvoiteista mikään ei auta, kutiaminen vain lisääntyy.

Pahimmat ajat ovat olleet 2005 loppuvuodesta, jolloin en pystynyt edes jalkaani suoristamaan kun polvitaipeista kinnasi iho niin lujasti. Sitten menin yksityiselle lääkärille, otin itseäni niskasta kiinni ja aloin hoitaa ihoani. Lisäksi raskauden aikana kasvoihini tuli yhtäkkiä todella paha ihottuma, tai en tiedä mikä se oli.. Mutta siitäkin selvittiin. Nyt kasvoni alkavat olla taas pahassa kunnossa eikä mikään tunnu auttavan.

Vuosi sitten

Tänään, tuo toinen silmä..

Inhoan tätä ihottumaa. Vihaan atooppista ihoani. Joka paikkaa kutisee, kiristää, sattuu, ahdistaa. Pitää rasvata, ei tee mieli käydä suihkussa kun se kuivattaa, ei voi käyttää juuri meikkiä.. Valivali. Voisitko atooppinen ihottuma kadota?

Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että Eetulla on myös atooppinen iho. Nyt se on hyvässä kunnossa joka-aamuisen ja -iltaisen rasvaamisen ansiosta, mutta pari kuukautta sitten kaulan alue oli tosi pahana ja poikaa selvästi häiritsi. Onnea oli hyvä lääkäri. Minä todellakin toivon, että pojan ihottuma ei pahene, ettei hänelle tulisi ongelmia sen kanssa. 

Voisihan minulla joku pahempikin vaiva olla ja suurimman osan aikaa ihottumani pysyy suhteellisen hyvin ruodussa. Tällaisina hetkinä vain ahdistaa ihan hirveästi. Nukahtaminen kestää kun kutittaa eikä pysty olemaan paikallaan ja tietysti tämä vaikuttaa mielialaankin..

Noh, ei kai auta muuta kuin mennä suihkuun, länträtä sentin kerros rasvaa naamaan ja kaivautua peiton alle toivomaan että ihottuma olisi aamulla hävinnyt. Miten te muut atoopikot saatte ihonne pysymään hyvänä, miten pärjäätte tämän kanssa?

tiistai 29. lokakuuta 2013

Lenkkimaisemat

Nappasin yhdestä toisesta blogista tällaisen idean esitellä minun tavallisimmat lenkkimaisemani. En edelleenkään ole mikään kuvaaja enkä edes harrasta valokuvausta, kunhan räpsin kännykällä miljoona kuvaa ja valitsen esittelyyn vähiten epäonnistuneet :D 

Tänään sitten vihdoin ehdittiin lenkillekin. Ulos tulee kävelylle lähdettyä hyvin vaihtelevasti, sanotaanko että 0-4 kertaa viikossa. Ja nyt pojan kanssa en ole tainnut harrastaa muuta liikuntaa kuin vaunulenkit. En oikein innostu hikijumpasta ja tykkään kävellä raittiissa ilmassa. Tietenkin on hyvä että Eetukin saa joskus vähän ulkoilmaa kun muuten ei juurikaan pihalla olla. Sitten varmaan enemmän kun herra jo kävelee. Nyt istutaan vielä tyytyväisenä rattaissa. :)

Pihasta lähdössä

Meidän talo on tuon vanhan tehtaan takana

Kurvi

Leikkipuisto

Tylsä pitkä pyörätie

Naapurustoa

Ja meidän pihatie kotiin päin tullessa
Tykkään syksyisestä maisemasta, nytkin vaikkei ole enää lehtiä puissa. Kesässä inhoan juuri sitä että joka paikasta pursuaa jos jonkinlaista kasvia, kukkaa ja ötökkää.. No mutta sellaista tänään :) On tullutkin kirjoiteltua useammin kun on taas inspiraatiota.