keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Parantunut hulluudesta

Ymmärrättehän otsikon sarkastisuuden vai onko se sittenkin ironiaa. Kiitos.

Kiitos Kela kun mahdollistitte minulle kolmen vuoden kuntoutustuen avulla pääsyn mieleni sopukoihin. Toisille Kelan kuntoutus tarkoittaa ehkä sellaista viikon kylpyläreissua liikunnan, hyvän ruuan ja luentojen merkeissä, mutta minä kuntoutin lähinnä tuota henkistä puolta. Tai no, aloitinhan minä sillä fyysisen olomuodon muutoksella ja se meni ihan hyvin ja oli kivaa. Liiankin kivaa, koska kroppa väsyi, ja sitten mentiinkin takapakkia vauhdilla. Fyysinen hyvä olo ei tuonutkaan minulle sitä tavoittelemaani tyytyväisyyttä itseeni, luulin että kaikki oli kiinni vain siitä. Että sitten kun olen tarpeeksi pieni ja nätti, olen onnellinen. Eihän se ihan täysin niin mennytkään. Olin kyllä ylpeä saavutuksistani ja aloin pitämään ulkonäöstäni, mutta olin edelleen se epävarma, huonon itsetunnon omaava tyttönen vailla päätöksentekokykyä. Tajusin, että muutos alkaa pääkopasta.

2015
Minua on aina kiinnostanut kognitiiviset asiat. Olenhan paljon pohdiskeleva ja asioita kaikista näkökulmista katsova ihminen (joskus olisi oikeasti kiva vaan olla rennosti liikoja ajattelematta, oikeasti!). Halusin siis ymmärtää paremmin itseäni. Tieni vei psykoterapeutin luo ja vuoden 2015 tammikuussa alkoi kolmivuotinen taipaleeni kognitiivisen psykoterapeuttini kanssa. Ajatella, että vie vuosia ja taas vuosia päästä kärryille siitä millainen on, ja hyvällä tuurilla ehkä hivenen jopa muuttaa jotain epämieluisia ominaisuuksiaan. Miten tiukassa ovatkaan ne opitut, totutut tavat ja reaktiot.

Kognitiivinen psykoterapia on sellaista jossa perehdytään omiin ajatusmalleihin, tunnistetaan haitalliset ajatusmallit ja pienistetään niitä pala palalta niin että niitä kykenee lopulta muuttamaan vähemmän hallitseviksi. Eli tunnistetaan omat tunteet ja reaktiot jolloin niitä pystyy myös muuttamaan. Nämä ovat toki osa minua ja minun luonnettani, persoonaani, eivätkä katoa mihinkään. Mutta kovalla työllä pääsen itse niskan päälle enkä anna epämieluisien ja haitallisten ajatusmallieni dominoida elämääni.

Tässä suoraan Wikipediasta ytimekkäästi:

Kognitiivinen psykoterapia tutkii hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin.

Jep, näin juuri.

Tähän Kelan tukemaan kuntoutusterapiaan pääsin siis pitkällisen prosessin jälkeen. Kävin ensin julkisen terveydenhuollon puolella depressiohoitajan juttusilla yli vuoden. Tiedättehän muuten että julkiset mielenterveyspalvelut ovat ilmaisia? Kyllä, kynnys madaltuu hakeutua avun piiriin. Kun tajusimme siellä, että tämä palvelu ei minulle riitä, minut ohjattiin psykoterapeutin vastaanotolle ja sain häneltä diagnoosin ja lausunnon jatkoa varten. Diagnoosina oli keskivaikea masennus. Lausunto tuli kotiin ja sitä lukiessani hämmennyin, tuntui kummalliselta lukea itsestäni asiantuntijan lausumana. Mutta totta oli joka sana, se mustavalkoisuus vain iski kovasti, enkä voinut enää kuvitella että ´äiti on vähän väsynyt´. Ei se ollutkaan normaalia kuten luulin. Kelan myöntämän tukipäätöksen jälkeen sovin jo ennalta valitsemani ja tapaamani psykoterapeutin kanssa kuntoutuksen alkamisen ja siitä se sitten lähti.

Täällä päin ei juuri ole vaihtoehtoja Kelan kuntoutusta tekevistä kognitiivisista psykoterapeuteista, joten minulla oli onnea kun löysin sellaisen joka oli juuri oikeanlainen minulle. Ei se herkkua ollut, työpäivien jälkeen ajella viikottain 60 km suuntaansa puolentoista tunnin sessioon ja takaisin kotiin. Tosin oikeastaan siinä matkalla oli hyvää aikaa miettiä kaikenlaista, ehkä ajelut olivatkin vain hyväksi. Mutta kyllä usein olin ihan rättipoikki.

Terapiahan ei ole mitään herkkua. Jos luulee pääsevänsä helpolla, koko terapiasta ei tule hyötymään yhtään mitään. Siellä kuitenkin käsitellään yleensä niitä vaikeita ja epämiellyttäviä asioita ja kaivellaan niitä puolia mistä ei itsessään tykkää. Varsinkin aluksi. Ja sehän taas pistää ajatukset rullaamaan kun joutuu katsomaan itseään peilistä ja kohtaamaan sellaisena kun on. Moniko oikeasti tuijottaa itseään peilistä, niinkuin oikeasti? Sellaista on terapia.

Kun aloittaa muutoksen itsessään, joutuu myös ympäristö mukautumaan ja muuttumaan jollain lailla mukanasi. Minulle tuli se poissaolollaan loistanut kunnon murrosikä siinä vaiheessa kun terapia eteni. Kapinoin vastaan kaikkea ja kaikkia. Eniten kapinoin tietysti sille lähimmälle, joka jaksoi kuitenkin roikkua mukana koko matkan raukka aikamoisessa pyörityksessä. Tokihan myös läheiset joutuvat koville kun itse muuttuu ja siihen yritetään sitten sopeutua. Minulle terapia merkitsi eniten sitä itsenäistymisprosessia mikä jäi puuttumaan siinä aikuistumisen kynnyksellä kymmenisen vuotta sitten. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?


Masennuksen hoitona minulla oli ensin vain terapia. Aika pian kuitenkin lisäsin mukaan lääkityksen, koska yleensä terapian ja lääkityksen yhteisvaikutus on paras hoito. Lääkkeethän auttavat oireisiin, mutta eivät kuitenkaan paranna itse masennuksen syytä, siihen auttaa vain terapia eli asian käsitteleminen. Näillä oli myös joitain huonoja puolia. Masennus nyt toki ensin aiheutti väsymyksen, voimattomuuden, kiinnostus asioihin väheni, vihasin itseäni ja koin itseni huonoksi joka suhteessa. En jaksanut ja kyennyt olemaan sellainen äiti, vaimo ja nainen kuin olisin halunnut ja edelleen pelkään tämän pidempiaikaisia vaikutuksia lapseen, parisuhteeseen ja itseeni. Mutta olin sairas. Terapia taas oli kallista, bensakuluineen pari-kolmesataa kuussa, pari tonnia vuodessa. Lisäksi se teki minusta ärtyneen ja omiin oloihini vetäytyvän, kun sulattelin ja pohdiskelin kaikkea enkä halunnut häiriötekijöitä. Hämmensin varmasti läheisiäni kun kävin läpi muutoksen prosessia. Lääkityksestä oli toki apua esim. mielialanvaihteluihin ja jaksamiseenkin. Toisaalta se aiheutti hurjaa painonnousua ja tunteettomuutta muun muassa. Onneksi vuosi sitten lääke vaihdettiin ja haitalliset oireet hävisivät suurimmaksi osaksi.

Parasta terapiassa oli se, että sai aina purkaa pään täyttämän ajatuksien vyyhdin ääneen jollekin joka kuuntelee ja osaa poimia sieltä ne merkittävät asiat ja johtaa ihan huomaamatta omat ajatukset siihen punaiseen lankaan ja antaa itseni tehdä ne oivallukset eikä vain jaella neuvoja ja oikeaa/väärää tapaa ajatella. Terapeutti oli aina minun puolellani ja kuuli aina vain minun puoleni asioista ja vain sitä käsittelimme. Tajusin niin paljon asioita terapian aikana, jollain tasolla sitä voisi sanoa jopa valaistumiseksi.

Joka vuosi asetimme uudet tavoitteet ja etenimme niitä kohti. Monesti omaa edistystään ei edes tajua ennen kuin katsoo taaksepäin ja tajuaa miten on muuttunut, kehittynyt. Voi olla että minussa on tullut esiin myös jotain ärsyttäviä puolia nyt kun olen vahvistunut ja ehkä tuon asioita helpommin esille nykyään sen sijaan että myötäilisin ja jättäisin sanomatta. Toki olen myös siinä suhteessa kehittynyt, että tunnistan paremmin ne hetket ja asiat joista on viisampaa olla hiljaa. Ehkä, toivottavasti, sellainen pieni naiivisuus on rapissut pois. En kyllä siltikään koe olevani Aikuinen, enkä ehkä ikinä tulekaan olemaan sellainen yleisen määritelmän mukaisesti käyttäytyvä/ajatteleva. Mutta kyllä meitä vähän erilaisia ihmisiäkin tarvitaan. Minun muutosta ja vaihtelua kaipaava puoleni ei pitkään kestä mitään tylsää arkea vaan luo sitten draamaa pienestäkin, ihan vain ettei olisi liian tasaisen paksua. Mutta ne on usein vain pieniä juttuja, jotka lopuksi riittävät. Toisaalta olen nykyään jonkun verran harkitsevampi ja pysähdyn miettimään ennen impulsiivisuutta. Mutta tokihan joskus täytyy heittää vapaalle ja revitellä vähän!


Terapian lähestyessä loppua iski pelko, että mitä sitten? En ole vielä valmis, panikoin mielessäni. Kenelle minä sitten puhun ja kuka selkeyttää sekaiset ajatukseni kun itse hukkaan sen punaisen langan. Sitten aloin tätä enemmän miettimään. En ole enää oikeastaan masentunut tai ahdistunut. Toki niitä huonompia kausia ja jaksoja tulee, mutta ne lukeutuvat ihan normaalin mittarin rajoihin kai. Ja aina minä tulen olemaan alttiimpi masennukselle ja ahdistukselle. Tajusin myös etten tule ikinä olemaan valmis sanan varsinaisessa merkityksessä. Elämähän on jatkuvaa muutosta; kun johonkin tottuu niin pian se taas muuttuu. Sen kun hyväksyy niin osaa suhtautua rennommin elämään. Ainakin tällainen helposti stressaantuva persoona hieman huokaisee helpotuksesta kun tajuaa ottaa ne muutokset avoimemmin mielin vastaan.

Terapia loppui vuodenvaihteessa ja ainoa mitä kaipaan on se, että on joku jolle puhua ja hän vain kuuntelee. Normaalit keskusteltuhan ovat vastavuoroisia ja usein aika pintapuolisia (tämäkin on mukavaa ja sitä kaipaakin kaiken syvemmän pohdiskelun keskellä), mutta terapia on vain minua varten ja joskus sitä kaipaa sellaista että saa puhua ääneen ja jäsentää ajatuksiaan. Moni vaivaava asia muuttuu paljon pienemmäksi kun siitä puhuu. Mutta on niitä muitakin väyliä ajatusten purkamiseen, kuten esimerkiksi tämä blogi, ja ihan myös kaverit ja läheiset pieninä annoksina saavat osansa minun ajatusvyyhdistäni.


Nyt edessä olisi vielä lääkityksen lopettaminen hyvinkin ajankohtaisena. Kerran sitä jo yritin ennen lääkevaihtoa ja siitä ei seurannut mitään hyvää. En olisi uskonut miten voi ihminen olla niin kylmästi raivotautinen mitä silloin olin! Nyt kuitenkin eri lääke ja eri tilanne. Itse huomaan olevani parhaimmalla tuulella näin kevään alkaessa kun aurinko paistaa ja kesä tulossa. Sen turvin toivoisin pääseväni vähemmällä (sormet ristissä). Katsotaan. Kärsivällisyyttä, kääk!

2018
Ajatuksieni kanssa jatkan työskentelyä ja keskityn vain pariin ajankohtaisimpaan asiaan kerralla. Pitkäaikainen tavoitteeni tällä hetkellä on kärsivällisyyden kasvattaminen, voi vitsi miten vaikeaa se onkaan, etenkin kun viekas viisvee osaa vedellä oikeita naruja saaden äidin hetkessä raivon partaalle. Mutta näin meillä elellään, tunteella ja vähän järjelläkin joskus!

Jos jaksoit lukea alusta loppuun tämän kolmivuotisen taipaleeni kertomuksen, olen kovin mielissäni. Jos tästä oli sinulle apua, olen erittäin onnessani ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Jos vielä erehdyt kommentoimaan ajatuksiasi kirjoituksesta, saatan pyörtyä mielihyvästä. 😍 🙈

maanantai 15. tammikuuta 2018

Itsetehdyt lahjat hamahelmistä

Tarkoituksenani oli siinä joulun korvilla tehdä tänne uutta tekstiä, mutta tuli pari muuttujaa. Oikeastaan oli parempaakin tekemistä, monenlaista touhua kuten meillä aina vuodenvaihteessa. Suurin muuttuja ehkä oli se että sain töitä, joten kaikki kuvitelmat joulusiivoista sun muusta jäi siihen. Mutta palataanpa tällä kertaa hetkeksi jouluun.. Tai oikeastaan joululahjoihin. Itse joulu sujuu aina samalla kaavalla; syömistä, lahjoja, syömistä, sukulaisia, pelejä jne. Kivaa mutta eipä siinä hirveästi kertomista ole. Lapsen riemua on kaikkein hauskin katsella. 😍

Työttömänä ollessani ehdin harrastella kaikkea "turhanpäiväistä" kivaa ja innostuin askartelemaan hamahelmistä. Innostus vähän kasvoi ja päätin tehdä joululahjat itse tällä kertaa, hamahelmistä tietty. Kun ei nyt muutenkaan aikuisille ole enää ollut tapana ostella juuri mitään niin ajattelin että voisin vaan näprätä jotain hauskaa, mutta suurin osa oli myös ihan käyttöön soveltuvaa. Käytin loppujen lopuksi yllättävän paljon aikaa ja vaivaa miettiäkseni kullekin sopivia lahjoja. Aloitin simppeleistä ja lopuksi siirryin ihan 3D-töihin. Tosin aloittelijan jälki niissä kyllä näkyy, mutta uskottelin itselleni että ajatus on tärkein 😁


Tässä lahjoista suurin osa. On kylttiä, korvakorua, kaulakorua, avaimenperää, joulukuusenkoristetta, rannekorua, kirjanmerkkiä, kynätelinettä, autoa, maailmanpyörää ja löytyypä myös unisiepparikin. Suomi 100 -kyltin väkersin netistä löytyneen kuvan perusteella ja voin sanoa ettei ollut helppo tehdä kaunokirjoitusta hamahelmillä. Se jäikin itselle koristeeksi kun en raaskinut antaa kenellekään. Netistä löytyi kyllä paljon kaikenlaisia malleja ja niistä sai ainakin osviittaa omiin töihin. Jonkin verran toki sovelsin niitä omiin tarkoituksiini sopiviksi. 


Tässäpä sitä värkkiä mistä tehdä. Ja vielä enemmän voisi eri värejä olla. Hyvän valikoiman löysin Seinäjoen Sinooperista, kun paikallisessa Halpa-hallissa ei hirveän montaa värivaihtoehtoa ollut tarjolla. 


Näistä aloitin. Taisin tehdä kuusi eri hymiötä ja nyt ne ovat meidän pakastimen ovessa magneetteina. Mallin löysin netistä, mutta pienensin niitä reippaasti kun olivat hirmu isoja mallikuvassa. Näitä olisi voinut tehdä paljon enemmänkin, hauskoja.


Tämä oli niin suloinen että pakko oli väkertää. Jos joku haluaa niin tästä saa! Ja muutenkin voin kyllä tehdä kaikenlaisia jos kiinnostusta on.


Tässä vielä yksi joululahja, tämäkin pienennetty mallikuvasta avaimenperäksi sopivaan kokoon.


Tein ainakin parikymmentä erilaista pientä työtä, joista osasta viimeistelin avaimenperiä myyntiin. Näitä on paljon 😇



Halusin tehdä jotain isompaakin, joten väkersin tuollaisen puun ja se päätyi kehyksiin seinälle, aika kiva väripilkku. Voisin tehdä jonkun jättikokoisen taulun vielä joskus, kunhan omistaisin alustoja ja helmiä tarpeeksi. Siinäpä vierähtäisi hyvä tovi iltaisin, vaihtoehto sekin perinteisen Netflixin sijaan.





Viimeisenä uskaltauduin kokeilemaan 3D-hamahelmitöitä. On yllättävän vaikea saada nuo palat koottua yhteen. Mutta jokainen oli edellistä parempi 😌 Tuo viimeinen oli kyllä ehkä hauskin. Se on siis kolikkopankki ja selkä on kansi jonka saa nostettua ja siinä on kolikkoreikäkin. Lehmältä löytyy myös häntä, jalat ja utareet! Tällaisia ohjeita olisi kiva löytää lisääkin. 

Vähän toi haastavuutta kyllä se, että ohjeita oli vaikea löytää; varsinkin sellaisia mitkä olisivat myös käytännöllisiä eivätkä vain totaalisen turhanpäiväisiä koristuksia. Ja kun minulta ei hirveästi myöskään eri värisävyjä löytynyt niin en pystynyt kaikkea tekemään mitä olisin halunnut. 

Olin innoissani kun löysin jotain sellaista minunlaistani väkertämistä. En tykkää käsitöistä enkä jaksa aina askarrellakaan, joten tämä oli kiva uusi juttu. Tosin sain yliannostuksen ja nyt ollaan määrittelemättömän pituisella tauolla. Tein kyllä näiden lisäksi/ohella myös uudenlaisia joulun hittituotteita, tonttuovia! Taisin askaroida niitäkin kymmenkunta myyntiin kun pienen mainoksen johdosta tuli yhtäkkiä monta tilausta.


Silloin kun inspiraatio iskee, on siihen tartuttava!

Avainsanat: hamahelmet, hamahelmityöt, tonttuovi, diy hama, avaimenperä, itsetehty lahja